Heikki Laineen kirjeitä  vankileiriltä ja vankilasairaalasta Tampereelta joita hän lähetti tyttärelleen Helylle ja vaimolleen Idalle.

Kirjeet kulkivat kotiin ja Helylle kahta tietä, virallista, kanslian kautta ja salaa "pakettien mutkissa". Kirjeet ovat aikajärjestyksessä mutta niitä myös  puuttuu kadonneina.

Heikki Laine toimi Teiskon t.yhd.1907 mm puheenjohtajana, kuului punakaartiin helmikuussa 1918, tehden räätälintöitä kaartille. Hänet vangittiin Teiskossa huhtikuussa 1918 ja kuoli 18/9 1918 Tampereen vankileirillä(Työväen Arkisto).

Hänet tuomittiin Valtiorikosoikeuden osasto 59 päätöksellä 6. päivä elokuuta 1918 valtiopetoksesta kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen sekä olemaan kansalaisluottamusta vailla kymmenen vuotta yli vapausrangaistusajan. Nykyajan historiantutkimus on osoittanut ettei näillä voittajien langettamilla tuomioilla juurikaan ollut mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden ja oikeusturvan kanssa sellaisena kuten me ne tunnemme.   

 


Tampere 2/5 -18

Rakas Ida

Joko olette saanu rysiä järveen että olette saanu tuoretta kalaa myy se pyssy Anttilalle jos se ottais 100 markalla  minä ajattelin niin että jos Toivo ja Hely lähtis nytt jonnekin räätälin työhön että ne antais sitten rahaa sinullekin ja ota ja myy ne huoneet pois ja koita saada niistä 5000 markkaa  ilmoita lehdessä nyt kun on juuri se aika että niistä sais kaupan   kun minä en tiedä koska pääsen kotiin ollenkaan    niin järjestäkää nyt niin elämänne kuin minua ei olisikaan sillä minä en tiedä vielä kohtalostani mitään  kun olen vähän kipee ja sano Toivolle että laittaa nimet kaikkien kangasten sisään että saavat kukin omansa ja sen Erkkilän Laurin kankaan sisällä on serttinki kais sitä oli jotain 3 ja puoli metriä eli neljä metriä  kyllä sitä on kotona --jalan-----ympärilläkin että saa sille.   Kirjoittakaa nyt pian minulle------  osoite on Aaltosen Kenkätehdas Vankila No2 Tampere ja koittakaa kunnasta apua jos vaan ei muukaan auta ei nyt muuta ----- ----- tiedä jos saan enää kirjoittaa----- rakkaimmat terveiset     Isä


Tampere 19/6 -18

Rakas vaimoni Ida

Minä olen odottanu kirjettä mutta ei ole kuulunu kun olen kirjottanu kaks kertaa sinne kotia mutta kirjota nyt eli tule lauantaina käymään täällä minulla olis tärkeetä asia, kyllä täällä pääsee kun tulee tänne vankilan kansliaan ja pyytää saada puheille  ja tuo minulle kotoo se huonompi kannu ja osta siihen vähän pellavan siemeniä että saan niistä vatsakatarin lääkettä jos et tule kirjoita kumminkin ja kirjoita Helyn osoite jos se on täällä, minun osotteeni on kasarmi parakki No.10 Koita nyt jos pääsisit itte käymään täällä, sano paljo terveisiä kaikille lapsille ja ole sinä kanssa tervehditty oikein sydämmeni lämpöllä kirjoita nyt kumminkin niistä koti-asioista vaikka joka toinen päivä   sitä toivoo

Isä Heikki 


Sotilasvankila 9.7-18

Rakas Vaimoni Ida

Kiitoksia paljon kirjeestäsi jonka sain viimeksi ja siitä rahasta kanssa joka oli hyvin terve tullu.kun täällä saa sitä harvon, kyllä sitä tarttis täällä mutta mistä sitä ottaa

Nyt on annettu lupa tuoda tänne ruoka tarpeita lisää, ja kyllä hyvä onkin ainakin minulle kun olen näin heikossa tilassa että en tahdo jaksaa nousta istumaan

sitä minä pyysin Helyn hommaan ja se on sitä jo kaksi kertaa lähettäny ja pyydän nöyrimmästi että jos sinäkin tekisit niin hyvin että koittasit lähettää sieltä tänne Helylle kyllä se toimii sen tänne minullevaikka ett saisi muuta kun jonkun hautaperunan, leipääkin saa lähettää kyllä vaikka minkä verran ja se olis minun mieleeni jos saisit tänne minulle talkkuna eli mitä jauhoja kun täällä sairaalassa saa piimää ja maitoa niin saisin itte keittää, ja jos saisit verkolla kaloja että saisin tänä keväänä kalanmaun suuhuni, ja kyllä sitä sais olla vaikka mitä vaan saisit kokoon kyllä minulla ruoka halu on eikä paljo muuta vikaa erittäin olekkaan

Mutta se taitaa tulla sinulle liikaa raskaaksi kun on sitä väki raasua sinun niskoillas ja vielä muuta murhetta, ja enkä minäkään laittas raskaanpaa kuormaa sinulle kun sinä kantaa voit, mutta niin sanotaan että hukkuva tarttuu viimeiseen oljen korteen, vaan en tarkoita sitä tässä sinun suhtees sillä minä tiedän että sinä teet kyllä voitavas minun suhteeni

Minä jouduin tänne Sairaalaan 27 päivä viime kuuta ja olen pian ollu täällä kaksi viikkoa, kyllä olis tarvinnu olla täällä ennemmin mutta en luullu näin käyvän, jos saat sinä sieltä jotain syötävää niin toimi niin että sitä saatetaan joka päivä eli kerralla enempi että joka toinen, minä kirjoitin Helylle että kolmestikin koittas viikossa mutta kun saa vähäkin hyvä on sekin.

Kyllä kai täällä nyt pian tulee selvä että minäkin pääsen pois jos vaan paranisin että jaksaisin, ja pääsisin Kotia taas ja se olis hartain toivomukseni jos vielä kerran pääsisin kanssasi puhumaan että en olis vielä ijäksi Erotettu, jos Tyyne on vielä kotona niin olkoon sekin Sydämmellisesti tervehditty on kyllä ikävä en saa nähdä häntä tällä kertaa ollenkaan

Kirjottakaa minulle taas jotain sieltä kotoa että oletko saanu perunoita kasvaan meille, että saitko siementä taimeksi ja kuinka paljon ja missä niitä on kasvuassa, ja siitä että mitä olet tehny tyäkses, että oletko ollu päivä miehenä vai kuinka?

Tässä tuli taas se ainanen nälkä mieleeni, käy siellä uudella talolla ja sano sille että hänkin jelppaa minua että hän antaa sieltä pari kiloa talkkuna jauhoja Eli mitä vaan, lihaa ja mikä vaan kelpaa syödä ja Riikaalin Olga jos sekin antas ryyniä tai mitä vaan

Kai minun täytyy lopettaa kun minä väsyn jo liikaa että en jaksa enään

vaan jääkää kaikkivaltiaan Jumalan haltuun ja olkaa minulta tervehditty sydämmellisesti muuta minä en voi tällä kertaa vaan jääkää hyvästi tätä toivoo isä Heikki

Ovatko lapset terveitä, ja missä on Martta onko se kotona vai palveluksessa?


Taistolla 24.7 -18

Rakas vaimoni

Nyt minä taas kyhään jotain lukemista kaiken ensin pikku Heikille että sen tartte mennä onkelle että isä saa vähän maistaa kalaa ja lähetä äiti nyt minulle edes kolme uutta perunaa   sinä kysyt että olenko saanu sen kirjeen jonka kirjoitit 23. päivä viime kuuta  kyllä olen saanu ja nyt taas sain tämän isoarkkisen kirjeen jossa oli oikein paljon lukemista ja tietoa jota minä juuri kaipasin  Mutta kyllä kai sitä on ehkä vielä monta viikkoa ja ehkä kuukausia ennen kun sitä täältä pääsen jos piisais vaan elon päiviä että jaksas odottaa kotia pääsyä joka minullekin olis hartain toivomukseni   kyllä täällä niitä pääsee vähän päästä, jos vaan Toivolle on Mikkolan liikkeessä hyvä paikka ja saa tavallista palkkaa niin kai se hyvä on   sillä niin kun sanon että kyllä minun kotiin tuloni on niin epätietoista että voi tulla joulu ennen kun pääsen kotia ja nämät voimani ovat kans niin huanot että en taida kauan kestää, vaan kaikkivaltias Isä minun ikäni on mitannu tietoonsa koko elämäni päivät, ja siihen koitan luottaa ehkä pääsen hänen turvais saan jos hän on siksi nähny       sinä puhut -------    teosta, niitä tulee vaan 8 päivää jos Heikkilä ottaa kun ei ollu koko --- puitakaan vaan kai se tehtävä mitä han ottaa kyllä se olis ollu parempi että olisit sen tai ne huoneet myyny niinkun kirjotin et sinä jaksa sen rahan korkoja maksaa millää, saitkos sitä kirjettä ollenkaan jossa puhun niitten huoneitten myynnistä ja kyllä se on parempi että rupeet nytkin niitten kanssa kauppa hommiin että päästään   niistä eroon, en sentään tiedä tulenko enää koskaan niitä huoneita tavitseen, mutta sinäkin voit asua sitten jossain        tämä on taas minun ajatustani en tiedä mitä sinä ajattelet, mutta kirjoita nyt taas sinäkin meininkis, että tiedän   tule tänne käymään että saan puhua kanssasi   Kyllä täällä pääsee puheille kun pyytää    jääkää nyt taas kaikkivaltiaan Isän haltuun johan olen minäkin koittanu rukoilla     ja lämpimät terveiset nyt teille kaikille ja erittäin sinulle äiti   isä Heikki


Kasarmilla 5 Elokuuta 1918

Rakas vaimoni

Nyt minä olen taas muuttanu majaa mutta kyllä se oli hyvin raskas tehtävä kun olen niin huono voimistani että tahtonu jaksaa kävellä tätä väliä  keppi mulla on täytyny olla ison aikaa. En tiedä koska pääsen tuomiolle mutta kai se nyt pian tapahtuu, minä kiitän sinua siittä viime lähetyksestä kun sain mustikoitakin maistaa jota en voinu uneksiakkaa ja koita saada jos se olis mahdollista ruisjauhojakin ehkä niitä saat sieltä Heikkilästä   siinä kumminkin on uutinen pian kasissä että saisin keittää puuroa   Onko Hely ja Toivo täällä jo työssä kun en ole saanu mitään tietoa   jos vaan on mahdollista  niin kirjottakaa minulle ahkeraa ne olis täällä niin hauskoja lukee kotoa tulleet kirjeet, kun saan aina tietää kotiasioita    ei minun pääsystäni tiedä kotia vaikka menis monta vuotta   jos elänkään    mutta kyllä toivossa olen että jos sattuisin päästä vapaaksi ja pysyisin terveenä vahäkin   mutta ehkä jumala minua auttaa tässäkin asiassa minä annan sen haltuun asiani. Nyt on taas osoite näin Vankila No.1 Parakki No 10 kun lähetätte pakettia joita kumminkin-----ja kirjeitä    ei nyt taas muuta. Terveisiä isältä kaikille lapsille ja erittäin ole sinä tervehditty

Heikki Laine


Kasarmilla 15.8 -18

Rakas vaimoni Ida

Niin kun olette sanoma-lehdestä nähneet minun tuomioni, kun Tyyne kirjotti tänne kortin 10 päivänä. Mutta älkää nyt olko kovin huolissanne  minä olen kumminkin toivossa että se armon-anomuksessa muuttuu     minä olen taas muutettu parakki No 7 mään jos tänne taas kirjoitatte ja jotain saatte lähetettävää kokoon   kiitoksia paljon siitä lähetyksestä jonka sain lauvantaina ehtoona ja maistu kovin hyvältä kun oli nälkäkin aika lailla, ja minulle tuli samana ehtoona Mattilan emännältä kanssa paketti kun minä lähetin sille Kortin, tässä minä pyydän jos äite lähettäs minun kelloni sen sopis kyllä panna vaikka jauhopussiin kun kietoo kankasta ympärille kun tulee nää pimeet ajat niin on kovin ikävää kun ei tiedä ajasta mitään, jos satun kuolemaan kai sen täältä kotia saa, kuinka paljon se Erkkilän vävy on luvannu huoneista kun kirjotit että se lupas vähä  kai se nyt niin on että ne on myytävä jos ei tässä minunkaan elämässäni tule muutosta  mutta ehkä herra muistaa minuakin syntistä ja armahtaa minua,  niinkun heistä sais edes omat rahat kai hyvä olis että saisit enempi niin eläisit silläkin rahalla ison aikaa ja eikö siellä sopisi nyt niin järjestää että jos Toivo ja Hely ja Martta ja Tyyne, vai meneekö Tyyne enää ollenkaan helsinkiin, niin kun ne neljäsin kävis työssä ja sinä laittaisit heille ruokaa, tämä on minun ajatustani mutta en tiedä teidän ajatuksistanne että miten ne ovat    mutta kirjottakaa minullekin vähän tuumingeistanne   sinä kysyt että olenko saanut sitä valokuvaa mutta ikäväkseni täytyy minun ilmoittaa että en ole saanu   joka olis ollu hauska täällä olemassa, sitä minä oikein ihmettelen kun ei semmosen järven vieressä saa kaloja  kyllä se on vallan pilalla, kyllä minun terveyteni olis sentään ja pysys  mutta kun vaan en saa lisää ruokaa kyllä se on hyvin Hepposta kun ei jaksa seisoon ----.  minä olen yrittänyt keittää uutispuuroa ja perunoita mutta nyt on taas kohta jauhot lopussa Eikä ole tietoa mistä toisia saan     perunoita lähetti Jussi setä ja olen niistä keittäny soppaa ja kokonaan   En nyt tiedä mitä minä nyt taas kirjottaisin kun tämäkin on näin yksinkertainen mutta ole nyt tähän taas tyytyväinen kyllä toiste koitan lisää jos vaan elän ja terveenä pysyn   jääkää nyt taas kaikkivaltiaan suajelukseen ja siunaukseen ja olkaa kaikki minulta lämpimästi Tervehdittyjä ja taas odotaan kirjettäkin jää Isä Heikki Laine

Kiitoksia paljon eilisestä paketista toinen lähetys loppu eilen aamulla


Kasarmilla 17/8-18

Hyvä Hely,paljon kiitoksia kirjestä ja ruokalähetyksestä jonka sain eilen ja kyllä kai ne on tullu kaikki lähetykset, älkää lähettäkö suolasia kaloja silakoita täälä saan niitä kovin paljo paitsi jos sais särkiä tai haukee se olis kyllä hyvää, En ole oikein terve enkä tiedä tulenko ollenkaan terveeksi viime yönäkin täyty oksentaa ja vilutti kovin sisukseni minun on tullu niin pahaksi liiasta suolasen syömisestä

Kyllä lähetän sen korin ja pulloja maanantaina hajota niitten päällystät ennen kun niitä mihinkään toimitat

Myykää vaan se kone* jos se siitä maksaa niinkin paljon ja rahat paikalla, kyllä minulle olis täällä rahakin tarpeen kun ei taho saada postimerkkiä irti ja sopisko sitä lähettää ruokapaketissa   minä kirjoitin hiljan äidille kotia en tidä jos se on sinne saapunu

Osoite on nyt Parakki 7

Terveisiä nyt vaan oikein Sydämmellisiä Isä Heikki Laine

(* tarkoitti oletettavasti ompelukonetta)


Wankilassa 19/8 –18

Hyvä Hely

En tiedä joko sait sen kortin eilen jonka kirjoitin, jos sinulla on rahaa niin osta minulle 1 kilo tai puoli niitä rasva höystöjä, kai ne taitaa olla kalliita, mutta kun ei saa minkäänlaista rasvasen puolta niin ne olis hyviä perunoitten kanssa, kyllä täällä muuta suolasta saa liikaakin nimittäin silliä ja silakoita huonomaisia ne kylläkin on, mutta täytyy syödä sen kun saa syötyä, niin Kyllä voikin olis hyvää kyllä sitäkin saa olla mutta näistä höysteistä sopis panna sopan sekaan kun keittää soppaa.

Kun olen keittänyt soppaa niin että perunat olen pannu paljaaseen veteen ja suolaa sekaan ja sitten vähän ruisjauhoja vähän liemeen, niin myykää nyt se kone että saatte taas rahaa että minäkin saisin niitä höystöjä(?) ja jos yrität lähettää rahaa niin pane sinne ruokapaketin sisällä piiloon jonkin mutkiin kyllä minulla on aikaa sitä haeskella ja käyhiä, niin säästyy lähetys kustannukset. Sillä tavalla tänne tulee toisillekin rahaa, siitä on kyllä minulla puute en tahdo saada posti merkkiä enkä mitään

Ja kirjoita sinä äidille että se tyhjentäs sen pienen kirstun jonka sinulta ostin ja veis sen sinne että seppä Santeri tekis siihen semmosen esiraudan että siihen sopii etu lukko ja lähettäisitte sen tänne en muista onko se pieni pyöree lukko tallella mutta pane sitten vaikka sen lukon mukaan joka oli liiterin ovessakin, kun täällä tuppaavat varastaan toistensa ruakia, niin siihen sopis panna sisälle ruakatavaraa jos sitä vielä saatte lähetettyä ja lukko sisään johonki pakettiin ja köyttää narulla kistun ympäri kiinni kun kuljettaa että ei aukene

Koita toimia mitä pikemmin että saan sen, tässä lähetän näitä pullojakin kotia tai en tiedä onko kotoo kaikki mutta on ne kumminkin kotona jos niitä tarvitaan, lähetä niitä ensi tilas jos vaan saat irti ne olis hyvin tarpeen minulle niitä höystä…

Niin kun kirjoitit että teillä lapsilla on ollu ikävä suuri mutta kyllä se on ollu minullakin kun ei pääse mihinkään yhtään

Kovalla puulla olen saanut maata koko tämän ajan kun olen täällä ollu ei täällä ole vankilan pualesta mitään vaattetta alle eikä päälle

hyvästi nyt vaan ja jumalan rauhaan jää nyt sinä ja paljo sydämmellisiä terveisiä kotia

Isä rahjus


Kuljulla 23.8 -18

Rakas mieheni

Nyt tervehdän sinua taas tällä pienellä kirjeelläni kun kävin taas siellä vankilan aitan vieressä eilen mutta en saanut sinua edes nähdä saati sinun kanssa mitään puhua  toin sinulle vähän voita leipää ja maitoa  täällä ei tahdo saada voita että sen verran taas vaan sain vikelästä(?) että yhden kerran saat edes leivän päälle  mutta älä syä yhdellä kertaa isä kulta paljoa minä varotan sinua kunon täälläkin niin kovin mahatautia se tulee ehkä puuron syönnistä ja perunoitten ovat taas uusia   syä vaan pikkusen kerralla kun sinä olet niin kiusaantunu sisuksistasi minä varotan   mutta kyllä kai sinä sen itsekin ymmärrät

minä panin siihen koppaan omeniakin ja yhden puuro aineen   minä lähetän taas lauantaina huomennahan se on ja panen taas omenaa ettäs saat aikas kuluksi niitäkin syä ja eiköhän ne olekkin terveellisiä sinulle ja koitan saada sinulle jotain rasvasen pualta jos minä vaan saan kun lähden tänä päivänä hakeen kun sain sen Helylle tulleen kirjeen lukee eilen   ne on nyt taas Hely ja Toivo Mikkolalla vetämässä   Toivokin tuli maanantaina sieltä Teiskosta   sano että Mikkola oli niin mielissään   minä kävin sitä varten kun me ajattelimme että jos myytäs se iso kone mutta me taas puhumme kun ei meitin niin ole tarves niin olkoon vielä sentään myymättä   kyllä ne taitaa vielä koneet maksaa ja eikä tiedä kuinka niitä saadaankaan  niin olkoon vielä tällä kertaa myymättä  ja jos sinä sieltä itsekkin pian sentään pääsisit meitä hoitamaan  eiköhän se armonpyyntö mitään auta  on kai ne vielä reisus kun ei sinua kuulu kotiin     täältä tuotiin tutkinnolle näitä toisia ja uusitahlo jäi kai sinne   se taitaa olla parakki  10    niin mitä sinä nyt taan tuumaat tästä talon myynnistä   kyllä niemiskä sano että kyllä he taitaa 4 tuhatta antaa tästä kun Nieminen tulee nyt pyhänä kotia taas kun ne asuu eloran(?) huvilassa     niin kirjota sinäkin taas mielipidettäs    kyllä me olemme vielä monella päällä  kun se olis hauskaa että olis itsellä huoneet     kyllä nyt on niin kovassa hinnassa talot    minä sysään nyt vähän jokalaija   Tyyne on käyny ulko työssä kovin oli riihellä eilen sireenillä (epäselviä sanoja) täytyy mennä sitä herättään  ja Martta meni 15 p vanhan Höllilän taloon siihen tuli helsinkin pitäjästä yksi Jokinen   ja Elli Ja Heikki on koulussa Erkkilässä    en jouda  taas enempään kirjottaan   jään vartoomaan sinulta kirjettä taikka olispa se hauskaa että saisimme sinut kotio    hyvästi tällä kerran  terveisin lämpimimmät  Idas 


Tampere 24.8.1918

Hyvä Isämme!

Terveisemme teille lähetämme, täällä on nyt Toivokin töissä se on taas niin hyvä että saadaan kotiakkin rahaa, minä lähetän teille tässä tämän 10 markkaa lähetetään toiste sitte taas lisää. Mutta sen kirstun kanssa Äiti sano että eihän sitä viitsi sinne rania että minä annan sen kappani että siinä pysyy ruakakin parempana kun umpinaisessa kirstussa siinä on lukko niin sopii pitää lukossa sen me lähetämme sitten maanantaina

Nytt tässä on vaan maitopullo höystöt ja yksi leipä eikä saatu perunoita ja tässä on teidän villapaitanne kun tulee taas niin kylmät ilmat että tarkenette me lähetän sitte sen kapan ja pannaan siihen vähän makuuvaatteita maanantaina, Niin oletteko kuullu kun siellä on se uusitahlo kanssa vaikka oli siellä paljon toisiakin kuljulaisia mutta ne pääsi pois

Minä kanssa meinasin jo tulla sinne viime maanantaina mutta pääsin sentään vapaaksi kaikista syytteistä oli onnee riikaalin(Frigårdin) Olga siellä oli ja Palm….=(epäselvä sana) ja Saraan Onni ja se suutari ja Suomela ja Vuorinen me oltiin kaikki maanantaina tutkinnassa täällä mutta uusitahlo jäi sinne kaikki toiset pääsi vapaaksi

Kyllä se oli äitillekkin jo ikävää mutta selvittiin siitä sentään Ehkäpä tekin sentään pian pääsette sieltä kyllä se olis hauskaa kaikille

Kirjottakaa sitte taas sinne kappaan kun lähetätte

Lähettäkää se kappa maanantaina pois niin siinä on parempi taas lähettää ruokaa kun paketissa kirjottakaa sitte jos olette saanu rahaa, paljon minulta ja Toivolta terveisiä minä panen jonkun postimerkin kanssa tänne sisälle

Voikaa hyvin Hely ja Toivo


Vankilassa 26.8-18

Hyvä Hely

Minä pyydän että kirjoitat äidille että se lähettäis minun taskukelloni tänne kun on näin pimeet ollu yöllä ja tulee valvottua niin

On niin ikävä kun ei tiedä aikaa sen sopis panna jonkin jauhopussin sisään kun kietoo jotain tilkkua sen ympärille että ei mene tomuja ja puolipalttooni ja ne villahousuni, minun täyty kaikki vaatteeni keväällä myydä ja syödä, kyllä minä kirjotan tänäpäivänä äidille mutta ei sovi kirjottaa tästä kelloasiasta kun se menee Kanslian kautta ja ne ei hyväksy siellä semmosta sala kauppaa, kiitoksia paljo siitä rahasta jonka lähetit kyllä se tuli hyvin ja kirjota samalla äidille että hänen sopii kanssa kirjottaa ja pakettieni mutkiin että ei tartte aina postirahoja maksaa

Saa nyt nähdä kuinka kauvan annetaan näitä pakettia tuada tänne mutta kyllä täällä sitten tulee nälkä kuolema kun täällä ei saa vankilan puolesta muuta kun neljänneksen kauran kuorista tehtyä leipää jossa on puujauhoja joukossa ja puoli litraa juurista keitetty soppaa siinä on päivän annos

Terveisiä nyt paljon vaan teille molemmille kyllä kirjoitan taas

Osta joskus ruokapaketin sisään paperossia- aski

Isänne


Heikki Laine kuoli 18.9.1918 Tuberkulosiin (Tub pulm.) suorittaessaan hänelle langetettua vakiotuomiota. 

Historiadokumentit kertovat kuinka 12000-15000 ihmistä näännytettiin ja terrorisoitiin hengiltä muutamassa kuukaudessa maan hallituksen ja vallanpitäjien toimesta.

Päivän "muona-annos" seuraava, pieniä paloja suolattua hevosenlihaa ja kuivattua turskaa veteen keitettynä, joskus oli kuivattuja vihanneksia ja leipää joka oli valmistettu sahanjauhoista, kaurasta ja pellavanjyvistä. Heinäkuussa 1918 kuoli Tampereen Vankileirillä 40 ihmistä päivässä, 1200 ihmistä kuoli syksyyn mennessä. Elokuun alussa sallittiin omaisten tuoda ruokapaketteja joista kuitenkin suuri osa katosi vääriin käsiin ja vartijoiden suihin. Hintalista: 500 markkaa kolmesta leivästä, maksetaan vartijalle. Vartijoiden joukossa vapaaehtoisesti tehtävään pyrkineitä psykopaatteja ja sadisteja joiden sallittiin elää sairaiden mieltymystensä kanssa täysin vapaasti kenenkään siihen puuttumatta.

2700 punaista haudattiin kalevankankaalle, luvussa mukana ne runsaat tuhatkaksisataa henkeä jotka kuolivat vankileirissä. Tässä joukossa todennäköisesti myöskin Heikki Laine.

 

 

Muistomerkki ...

Teisko 1918...

Järjestyskaarteista Punakaartiksi...

Svenska tidningar om upproret 1918...

Tärkeimmät aiheeseen liittyvät luetut kirjat: 

Väinö Linna  Täällä Pohjantähden alla

Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle

Hannu Soikkanen  Kansalaissota dokumentteina

Rainer Andersson (riikinruotsalainen)  Vad gjorde du i Finland far? Svenska frivilliga i inbördeskriget 1918

H Hjalmarsson (riikinruotsalainen)   Mina Krigsminnen från Finland

Stina Linderdahls (riikinruotsalainen) dagbok från finska kriget 1918

Katso myös Juho Haanpään kirje sisarelleen Amerikkaan 1916....

 

 

 

...Home...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

.